tiistai 20. tammikuuta 2015

Raketti-spagettilaatikko


Tämä ruoka ei päässyt meidän ruokasuosikkien kärkikastiin, mutta ihan maistuvaa ruokaa oli joka tapauksessa. Veikkaisin, että lapsiperheissä tämä voisi upota vähän paremmin, etenkin ketsupin kanssa! ☺ Ohje on napattu joskus aikoinaan mammalle tulevasta Seura-lehdestä.


Raketti-spagettilaatikko


 1 sipuli
400 g jauhelihaa
1 tl paahdettua paprikajauhetta
2 tl kuivattua oreganoa
suolaa & pippuria
250 g vahvaa sulatejuustoa
4 dl lihalientä
350 g rakettispagettia

Pinnalle:
1 dl korppujauhoja
2 rkl pehmeää voita
2 dl juustoraastetta

Hienonna sipuli. Ruskista jauheliha ja sipuli. Mausta seos. Paloittele joukkoon sulatejuusto ja lisää lihaliemi. Hauduta muutama minuutti, kunnes juusto on sulanut. Nosta paistinpannu liedeltä ja sekoita joukkoon raaka spagetti.
Kaada seos voideltuun uunivuokaan. Sekoita korppujauhot, voi ja juustoraaste keskenään ja ripottele seos ruoan päälle. Laita vuoka 200 asteiseen uuniin 30-40 minuutiksi.


Spagettilaatikon kanssa syötiin kaxholmenin kaalisalaattia, kreikkalaista salaattia sekä tonnikala-pastasalaattia. Pastasalaattiin laitoimme tällä kertaa pussillisen tricoloripastaa, loput hampurilaisista jääneestä chilimajoneesista, valkosipulisuolakurkkua, paprikaa, kaksi purkillista tonnikalaa (paloina öljyssä) sekä yhden rahkapurkin (250 g). Hyvä salaatti tuli taaskin. Siitä riitti vielä molemmille töihinkin evääksi.


 Vitsit et oon ihan unohtanut mainita, että meillä tuli sunnuntaina kolme vuotta siitä, kun ostettiin tämä Koivurannan tila ja muutettiin tänne! Aika hurjaa vauhtia on aika mennyt....
Täältä voi lukea viime vuoden "merkkipäivä" päivityksen, KLIK. ☺


 ♥ KOTI ♥


5 kommenttia:

  1. Meillä spagettipaistokset on lasten herkkua, juuri niin kuin arvelitkin. :)
    Nuo salaatitkin näyttää houkuttelevilta, pastasalaatit on niin hyvää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee - olin siis oikeassa!! ☺ Hassu juttu, että miten spagetti ei kokonaisena ole niin kova juttu, mutta pätkittynä ihan parasta, siis lapsille...?!? ☻

      Poista
  2. Meilläkin muksut tykkäisivät taatusti :) Voi kun saisikin tuota salaattia. Unohdin syödä iltapalan ja näitä kuvia katsellessa tulee nälkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pastasalaatteja on meillä melkeinpä joka viikko tarjolla. Niitä on helppo napata aina töihinkin evääksi. Helppoa ja hyvää!! ☺

      Poista
  3. Joo sama täällä, kyllä lapset tykkää, meillä suosikki on jauheliha-spagettivuoka, jossa siis pätkäspagettia ja juustokastike..nam, tykkää kyllä aikuisetkin...lapsille kelpaa pitkästä spagetista lähtien kaikki pasta ;)
    Koti on paras paikka maailmassa, toisena tulee varmaan sitten syntymäkoti, jos sellainen on olemassa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)