torstai 3. syyskuuta 2015

Juusto-mantelileipäset taipuu moneen menoon


Kun sain tietää kilpirauhasen vajaatoiminnastani ja kuulin näistä uusista ruoka-ainekielloistani, niin ensimmäiset leivät joita itselleni tein, olivat näitä juusto-mantelileipäsiä. Nyt alan olemaan niihin jo muuten aika kyllästynyt, mutta tällä samalla ohjeella saa tehtyä ihan parhaan pizzapohjan. Ja sellaisen jota minäkin saan syödä! ☺ Meillä ei enää nykyisin pizzaa tehdäkään millään muulla reseptillä.
Laitoin leivinjauheen sen takia sulkuihin, koska itse ainakin omistan vain sellaista leivinjauhetta, joka sisältää myös perunajauhoa, eli en saa itse sitä syödä. Kaupoista kyllä saa sellaisiakin leivinjauheita, joissa perunajauhoa ei ole, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi ostaa.

Juusto-mantelileipäset


4 munaa
3 dl mantelijauhetta
4 dl juustoraastetta
(1-2tl leivinjauhetta)

Sotke ainekset sekaisin, tee kasoja uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa kunnes leivät ovat saaneet vähän väriä pintaansa.


Tällä määrällä saa tehtyä hienosti sellaisen yhden "pikkupizzan". Kannattaa esipaistaa pohjaa, mutta ei paistaa ihan läpikypsäksi. Muuten voi tulla vähän kuiva pohja. Ja jos taas haluaa pellillisen pizzaa niin suosittelen tuplaamaan (tai ainakin1,5-kertaamaan) tuon leipäohjeen.


Ja leipäsistähän saa tehtyä erittäin oivasti myös lämpimiä voileipiä, nam!!

Ja retkieväänä nämä toimivat myös erittäin hyvin. Tässä on kuva venereissulta, jossa mulla oli eväänä näitä leipäsiä ja päälle laitoin superhyvää tonnikalatahnaa. Ohje tähän on löytynyt Karppaus.info -sivustolta.

Tonnikalatahna


1 prk tonnikalapaloja öljyssä
majoneesia
1 sipuli
ripaus mustapippuria
suolakurkkua

Sekoita kaikki ainekset sekaisin. Laita jääkaappiin makuuntumaan vähintään tunniksi. Nauti!

Tässä vielä kesälomalta veneilykuvia! ♥


6 kommenttia:

  1. Näyttivätpä hyviltä. Voisin vaikka kokeilla iltasella, kun kaapissakin on sopivasti mantelijauhoja. :) Ihanaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata, näistä joko tykkää tai ei. Itse olen vähän kyllästynyt pelkkänä leipänä näitä syömään, mutta lämpimien leipien pohjana/pizzana erittäin hyvää!! Ihanaa päivää sinullekin ♥

      Poista
  2. Hei! Minullakin on tuo vajaatoiminta, ollut jo melkein kaksikymmentä vuotta. Mitään ruokavalio-ohjeita en kuitenkaan ole saanut, siksi olisikin mielenkiintoista tietää, mitä sinulle on sanottu? Ja sitten tietysti noita reseptejä lisää, minä olen tosi huono tälläisissä ruokavaliojutuissa :)
    T: Laila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laila viestistäsi! Minulla tosiaan todettiin kesällä lievää kilpirauhasen vajaatoimintaa. En saanut siihen vielä mitään lääkitystä, koska yritetään nyt ruokavaliolla ja lisäjodilla saada kroppa toimimaan. Elikkä mulla kilpparin vajaatoimintaa aiheuttaa se, että jodi ei pääse imeytymään. Ja sen taas epäillään johtuvan tietynlaisesta tärkkelyksestä, jota on mm. perunassa, bataatissa, vehnässä, ohrassa, rukiissa ja speltissä. Eli nämä olen nyt jättänyt täysin pois ruokavaliostani. Ja täytyy sanoa että olo on parantunut huimasti. Menen joulukuussa taas tsekkaamaan mikä kilpparin tilanne on. Mutta luulen että kaikesta huolimatta aion tällä ruokavaliolla jatkaa, olo on sen verran hyvä tällä hetkellä! :)

      Poista
  3. Oletko kokeillut kukkakaalipitsapohjaa? http://ellanreseptikirja.blogspot.fi/2015/07/mullistava-kukkakaalipizza.html esim tuolta löytynyttä ohjetta oon kokeillut ja on tosi tosi hyvää :) Ei uskoisi että kukkista käytetty. Sopisi ehkä sinunkin uuteen ruokavalioon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole kokeillut, mutta kiitos vinkistä, pitääkin testata!!! ☺
      Ja sopisi tosiaan tähän uuteen ruokavaliooni erittäin passelisti.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)