tiistai 29. lokakuuta 2013

Jauheliha-tuorepastavuoka

Tänään vuorossa sekä ruokajuttuja että tarinaa Jimin eläinlääkärillä käynnistä. Mutta aloitetaan
ruoasta! Eilen ei ollut mitään ideaa mitä tehdä ruoaksi. Välillä on sellaisia päiviä, että pää lyö ihan tyhjää. Muistin että pakastimessa oli paketti sika-nautajauhelihaa.
Siispä suunnaksi Kääpiölinnan köökki ja katsomaan että mitä herkkuja siellä onkaan tehty jauhelihasta. Sieltä löytyi tämä herkullinen jauheliha-tuorepastavuoka. Meidän pikkumarketista ei yllättäen löytynyt ohjeessa mainittuja juustoravioleja, siispä käytin Rainbown juusto tortelloneja + lisäksi hiukan ihan tavallista pastaa.
Tässä taas tälläinen arkiherkku, joka oli nopea & helppo valmistaa sekä erittäin herkullinen!!!
Isäntä totesi syömisen jälkeen, että tässä oli ruokaa minun makuuni!! :)
Pastakastikkeena käytin Pastellan chili-valkosipulikastiketta.

Jauheliha-tuorepastavuoka


400 g jauhelihaa
suolaa
mustapippuria
1 iso sipuli   
3 valkosipulinkynttä
1 tlk pastakastiketta
1 pkt (250 g) tuorepastaa, esim. juustoravioleja
2 dl ruokakermaa
1 dl vettä
2 dl juustoraastetta

 Hienonna valkosipulit ja sipuli. Kuullota silppuja hetki pannulla tilkassa öljyä. Lisää jauheliha ja ruskista kevyesti. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla. Kaada pastakastike pannulle ja anna kiehua hiljalleen viitisen minuuttia.
 Voitele uunivuoka kevyesti öljyllä ja kaada tuorepasta vuokaan. Lisää päälle ruokakerma ja vesi. Kaada jauhelihakastike päälle ja kypsennä ruokaa 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia.
 Levitä juustoraaste vuoan pinnalle ja jatka kypsentämistä vielä 15 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut ja pinta saanut hieman väriä.


Ja nyt se tärkein eli Jimillä kaikki hyvin! <3
Oltiin kaikki, lääkäriä myöden aika suu auki maanantaina siellä lääkärissä.
Jimi lähetettiin sisätautien erikoislääkärille (kyllä, koirillakin on näin hieno terveysjärjestelmä yksityisellä puolella) ja kaikki olivat jo valmistautuneet "siihen lopulliseen tuomioon". Mutta meidän pappastipa yllätti ja sisuskalut oli kaikki ihan priimakunnossa!!! Ei mitään epäilyttäviä muutoksia missäään. Ei sydämessä, ei maksassa, ei pernassa, ei mahalaukussa, ei verisuonissa! :) Mutta eturauhanen vaan oli todella pahasti tulehtunut. Onneksi eturauhasen kasvu oli kuitenkin hyvänlaatuista, eli lääkkeillä pitäisi saada kuriin. Oli vaan se eturauhasen tulehdus niin älyttömän kova, että se on vaikuttanut siihen että perna on ottanut nokkiinsa.
Ilmeisesti tuo eturauhanen on aiheuttanut myös suuria kipuja Jimille, jotka meiltä on joko jäänyt huomaamatta tai sit ollaan pistetty ne kipeiden polvien syyksi.
Nyt pitäisi kuukauden sisällä saada tulehdukset pois ja nähdään että mikä vaikutus sillä on koiran vointiin.


Jimi sai myös Ypozane nimistä lääkettä, jonka pitäisi auttaa hyvälaatuiseen eturauhasen liikakasvuun. Nyt pitäisi vaan rauhoittaa Jimin hormonitoimintaa, sillä aina kun himot syttyvät, on eturauhanen kovilla kiihtyvän testosteronin erityksen takia. 
Ja Jimi kun on nyt päättänyt rakastua tulisesti meidän pikkukattiin! :) Yritä niitä sitten pitää erossa toisistaan. Lyyti ei ole ihan yhtä rakastunut Jimiin, mutta raukkaparka ei vain uskalla läppästä Jimiä kuonolle, vaan juoksee aina karkuun ja yrittää päästä johonkin piiloon.
Ja Jimi on kuin norsu posliinikaupassa kun painaa ympäri kämppää huonekaluista välittämättä! :)

9 kommenttia:

  1. Voi ihana Jimi :D Voi olla karu yllätys, kun pikkukissu joskus uskaltautuu näppäämään kuononpäähän.... Mutta onneksi Jimi voi hyvin!

    Tuo pastavuoka on meillä kyllä todella tykätty :) Kiva, että teillekin kelpasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein toivon että Lyyti jossain vaiheessa näyttäisi Jimille että ihan kaikki ei ole sallittua. Tyyne on näyttänyt närhen munat Jimille jo heti pentuna! :)

      Tää oli kyllä ihan mielettömän hyvää!! Ensi kerralla ehkä älyän tehdä tuplasatsin... :)

      Poista
  2. Kiva kuulla että koiraherralla on kaikki hyvin! :) Pastavuoka näyttää ihanalta, mutta meillä jää lukuisten allergioiden vuoksi tekemättä :/

    VastaaPoista
  3. Jimin ja Paavon yhteislenkit ehkä siis palaa joskus kuvioihin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toivottavasti!!! Jimi niin tykkää Paavosta, mutta välillä vaan lähtee vähän iso pyörä heittämään... :) Paavo on vaan niin ihana! <3

      Poista
  4. Resepti kuulostaa siltä, että maistuisi meilläkin! Hyvä juttu, että koiruus on kunnossa ja hauska tuo syttynyt rakkaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me syödään todella vähän pastaruokia, mutta tämä oli kyllä sellaista että varmasti tehdään jatkossakin.

      Poista
  5. Näistä omituisista ihastumisista on pakko kertoa yksi juttu... Meidän tytöllä on kaksi sellaista sydämenmuotoista, pörröistä tyynyä. Meidän blondi poikakissu on suunnattoman rakastunut näihin tyynyihin. Kantaa tyynyjä joka paikkaan, leipoo tyynyä tassuillaan, ym... Viime yönä jäi sitten kiinni rysän... tai paremminkin tyynyn päältä. Meidän leikattu poika jypyytti tyynyä aivan onnessaan, kun oli "valmis", kantoi tyynyn veljensä viereen ja meni itse lattialle nukkumaan :DDD

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! :)