lauantai 14. kesäkuuta 2014

Huippuhyvä raparperikakku


Synttärikaimani Arjen timantteja -blogista oli tehnyt tälläisen kakun omien lisävuosien (-vai viisauksien) kunniaksi. Ihastuin kakun helppouteen. Ja juuri sopivasti tulikin perjantai 13.päivä eli yhtä kuin mamman nimipäivä. Ei siis muuta kuin kakun leipomispuuhiin! :)
Tein kakun 24 cm vuokaan ja 1,5-kertaistin kaikki ainesmäärät. Jos haluaa tehdä vielä isompaan vuokaan, niin kannattaa ohje suosiolla kaksinkertaistaa.

Raparperikakku (20 cm)



Pohja:
200 g Digestive keksejä
90 g sulatettua voita

Täyte:
300 g raparperia ja 1 dl vettä
1 prk kondensoitua maitoa
3 keltuaista

Murskaa keksit, lisää rasva ja sekoita hyvin. Painele muruseos halkaisijaltaan 20 cm irtopohjavuokaan pohjalle ja reunoille noin 3 cm korkeuteen. Kakun liikuttelua helpottaa kun olet laittanut vuoan pohjalle leivinpaperin.
Keitä pilkottuja raparpereja vedessä noin 15 minuutin ajan. Soseuta raparperit sauvasekoittimella ja lisää joukkoon kondensoitu maito ja keltuaiset. Soseuta sauvasekoittimella vielä hetki. 
Kaada täyte keksipohjan päälle ja paista 175 asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Ota kakku pois uunista, jäähdytä ja jatka jäähdyttämistä jääkaapissa vielä ennen tarjoilua.
Koristele oman mielesi mukaan. Tarjoile mansikkasurvoksen kanssa.


Onnea vielä kerran Raili-mamma! <3

19 kommenttia:

  1. Näyttää siis niin hyvältä, että on pakko kokeilla. Kondensoitu maito ja raparperi onkin hyvä yhdistelmä hapanta ja makeaa.
    Surullista, että menetitte koiran. Voimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä, en usko että petyt!
      Kiitos Kimberly, pikku hiljaa ollaan suurimmasta surusta päästy yli, mutta ikävä on silti vielä kova!!! <3 Koti tuntuu niin kovin tyhjältä ilman Jimiä

      Poista
  2. Nyt näyttää kyllä superhyvältä, ei voi muuta sanoa! Jos vielä jostain sais raparpereita, niin kokeilisin varmasti!

    VastaaPoista
  3. Täytyy ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista
  4. Tuo on kyllä NIIN hyvää. Ajattelin tehdä uuden jo heti juhannukseksi kun eka kakku hupeni niin vauhdilla. Ja juu, viisauttahan me saatiin lisää, lisävuodet voi unohtaa jo ainakin mun kohdalla ;)

    VastaaPoista
  5. Oih, kuulostaa hyvältä! Olisit ottanut mulle palan mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä pelkästään kuulosta vaan myös on hyvää.
      No voih, olinpas tyhmä!! :) Siinä olisi siiderin ja oluen kaveriksi hyvin sopinut raparperikakku! :)

      Poista
  6. Tämä ohje menee samantien omaan reseptipankkiini! Varmaan aivan ihanan makuista. Todella kaunis koristelu ja kuvat.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa testata!
      Nauratti kun menin mamman tykö ja aloin ottaan kuvia; kaikki nuo "rekvisiitat" oli ihan valmiina siellä pöydällä. Ihana mammala!!! :)

      Poista
  7. Tämmönenkin ihanuus! Juhannuskakuksi taidan minäkin tekaista tällaisen, kuulostaa ja näyttää niin herkulta! Ja helppotekoisuus on suuri plussa.

    VastaaPoista
  8. Ihana kakku! Tein kakun eilen, ja oli kyllä meidän makuun. Tätä teen varmasti vielä uudelleen viikolla perhejuhliin. Tutustuin oikein rauhassa blogiisi ja täällä oli kaikkea aivan ihanaa! Ja vielä koiraihmisiä, niin kuin mekin! Meidän rakas 15-vuotias Jerry-labbis kuoli viime keväänä, ja suru on ollut ihan suunnaton. En edes uimaan pystynyt mennä viime kesänä, kun koirakaveri ei polskutellut vierellä...
    Saanko linkittää sinut blogiini?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla!!! <3 Minäkin ajattelin että täytyy ehkä tehdä tätä uudemmankin kerran.

      Jerry eli todella kunnioitettavaan ikään!! Tuntuu että tänä päivänä 15-vuotias koira alkaa olemaan harvinaisuus. Sitä mukaan kun lääketiede jne kehittyy, myös syövät ja kaikki muut taudit menevät eteenpäin hurjaa vauhtia... Miksei ihmiset ja eläimet voisi vaan kuolla vanhuuteen, eikä mihinkään sairauksiin.

      Tottakai saat linkittää blogiisi!! Minäkin voisin linkittää sinut...?! :)

      Poista
    2. Ilman muuta voit linkittää :) On kiva kun on suora yhteys näihin omiin suosikkiblogeihin :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)