torstai 5. heinäkuuta 2018

Kesäinen Uusikaupunki ♥


Kahden viikon kesäloman sai vallan hyvin kulutettua ihan kotinurkissa. Mutta koska on ihan mieltä piristävää välillä käydäkin jossain, niin päätettiin tehdä päivänreissu johonkin ns. kesäkaupunkiin. Ja kaupungiksi valikoitui tällä kertaa Uusikaupunki. Koska meri



Olin katsonut valmiiksi, että haluaisin käydä Uudessakaupungissa ainakin Luotsimuseossa ja Merimiehenkotimuseossa. Mutta koska lähtömme venyi ja ajelimme leppoisaan tahtiin, en tällä kertaa näihin ehtinyt. Ehkä sitten ensi kerralla. 😊

Luotsimuseo.

Poikkesimme matkalla mm. kävelemässä pitkin Mynämäen idyllistä kylänraittia sekä kahvilla (ja prinsessakakulla) ihanassa Tuomaksen tuvassa.
Kerrankin kahvila jossa OIKEASTI joutui ison valikoiman edessä pohtimaan, että mitä sitä oikein ottaa ♥


Uudessakaupungissa jätimme auton Pakkahuoneenkujan parkkikselle ja lähdimme kävelemään rantakatuja pitkin. Veneitä oli paljon ja jos jonkinlaisia. (Ja erikoisia puistonpenkkejä) 😄



Kaljaasi Olga oli niiiiiin kaunis ♥


Huomiomme kiinnitti Pakkahuoneen nurkilla myös yhden veneen kannella ollut kissa! ♥ Haastattelin veneestä tulleita lapsia, ja he kertoivat, että kissa reissaa aina heidän mukanaan.
Koiria onkin vähintään joka toisessa veneessä, mutta ihanaa että myös kissat pääsevät reissuihin mukaan. Ja siis hienoa vielä jos oikeasti viihtyvät siellä reissussa.


Syömässä kävimme tällä kertaa makasiiniravintola Bistro Bayssa. Ravintola valikoitui siitä syystä, että siellä ei ollut ennestään yhtään koiraa terassilla, joten pääsimme Viskin kanssa ihan rauhaksiin syömään. Kävimme silti ennen terassille menoa kysymässä, että onko soveliasta tulla terassille koiran kanssa. Heillä kuulemma koirat olivat tervetulleita myös sisätiloihin 😍 mutta onneksi keli salli hyvin ulkona syömisen.

VINK VINK ravintoloille! 
Laittakaahan jo siihen terassin pieleen joku vinkki että onko koirat tervetulleita terassille/ravintolaan sisälle!!  Näin ei tarvitsisi joka kerta arpoa.


Minä söin Vegeburgerin bataattiranskiksilla sekä aiolilla ja tuo isäntä taasen söi lohipizzan. Molemmat annokset olivat erittäin maukkaat 😋


Jälkkärit menimme tällä kertaa syömään Pakkahuoneen kahvilaan. Olin lukenut useastakin eri lähteestä, että siellä on aina tarjolla tuoreita munkkeja. Ja niin oli nytkin!! Munkki oli sen verran suurikin, että munkkikiintiö tuli hetkeksi täyteen. Mutta hyvää oli! 😊


Onpa vaan kiva kuljeskella, ihmetellä ja katsella, kun pääsee välillä uusiin maisemiin. Piristävää. Tämä on juuri sitä matkailua minun mieleeni ♥




Elokuussa on tosiaan vielä toinen pätkä kesälomia. Saa nähdä päästäänkö silloinkin tutkimaan jotain uusia (kaupunki)kohteita! 😊




2 kommenttia:

  1. Uusikaupunki on yksi harvoista Suomen kaupungeista, jossa en ole koskaan käynyt. Kuvista ja kertomuksestasi päätellen tilanne pitäisi korjata. Mahtavia aluksia, niin kauniita! Merenrantakaupungit ovat mielenkiintoisia ja siellä on monenlaista nähtävää. Eikä noissa teidän syömisissäkään taida olla moitittavaa. Tuo prinsessakakkupala näyttää herkulle!
    Mukavaa ja rentoa sunnuntaita ja intoa taas työntekoonkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusikaupunki on todella hieno kaupunki. Ja tosiaan myös se vanhakaupunki on upea! Kaikissa näissä merenrantakaupungeissa on paljon mielenkiintoista historiaa. Ukissa oli hienosti laitettu historipläjäyksiä tauluihin vähän joka puolelle, niin tuli samalla kaupungin historiakin tutummaksi.
      Vitsit se koko kahvila oli niiiiiin täynnä herkkuja, mutta kuinka päädyinkään (taas) prinsessakakkuun, nam!! :)
      Oikein mukavaa viikonloppua!!!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)