sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Sateisen sunnuntain kanaburgerit


Voi ihanuus mikä kesäinen keli ulkona on tällä hetkellä!! Eilen syötiin ulkona niin kesäisissä tunnelmissa ja nyt keli on kaukana siitä. No, näillä mennään ja tänään olikin hyvää aikaa viettää hellan ääressä tehden hampurilaissämpylöitä ja keitellen revittyä kanaa. Samalla keittokirjahaastekin eteni taas yhden kirjan verran eteenpäin. Tosin yksi kirja on taas tullut lisää, eli tulos oikeastaan on +-nolla! ;) Paitsi että tulipahan nyt testattua tämä nyhtökanakin. Ja ei kyllä yhtään hävinnyt nyhtöpossulle, päinvastoin. Suosittelen kokeilemaan!! 
Ohjeet ovat siis Jenni Häyrisen uutuuskirjasta Katukeittiö - parempaa roskaruokaa. Tämä kirja jää ehdottomasti hyllyyn. Siinä on vielä paaaaljon testaamisen arvoisia reseptejä.

Hampurilaissämpylät (8 kpl)

25 g tuoretta hiivaa
2,5 dl kädenlämpöistä vettä
2 rkl oliiviöljyä
1 kananmuna
2 rkl sokeria
7 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

1 kananmuna voiteluun
1 rkl vettä
unikonsiemeniä koristeluun (käytin seesaminsiemeniä)

Murenna hiiva kädenlämpöiseen veteen, sekoita ja anna seistä 10 minuuttia. Lisää oliiviöljy, kananmuna ja sokeri. Lisää suola ja jauhot koko ajan sekoittaen. Vaivaa taikinaa yleiskoneella tai käsin 5 minuuttia.
Laita taikina öljyllä siveltyyn isoon kulhoon ja nostata 1,5 tuntia kostealla liinalla peitettynä. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Jaa taikina 8 osaan ja pyöritä sämpylöiksi. Asettele sämpylät leivinpaperilla vuoratulle pellille ja litistä sämpylöitä hieman.
Sekoita kananmunaan ruokalusikallinen vettä ja sudi sämpylät. Koristele siemenillä. Paista 20-25 minuuttia.

Sämpylät olivat erittäin hyviä ja taikina oli helppoa käsitellä. Mutta ehkä silti parhaita tähän mennessä tekemiäni hampparisämpylöitä ovat nämä aiemmin tekemäni, KLIK.

Nyhtökana

1 kg maustamattomia koipipaloja tai kanankoipia
1 rkl voita
1 rkl oliivilöljyä
1 sipuli
1 chili
3 valkosipulinkynttä
400 g paseerattua tomaattia
1 rkl ruokosokeria
2 rkl worcestershire kastiketta
½ dl omenaviinietikkaa
1 tl sinappia
1 tl chilijauhetta
1 tl paprikajauhetta
suolaa
pippuria

Ota kanat huoneenlämpöön. Poista chilistä siemenet. Kuumenna padassa öljy ja voi ja kuullota silputtua sipulia ja chiliä 5 minuuttia. Lisää viipaloitu valkosipuli ja lähes heti perään loput aineet lukuun ottamatta kanoja. Anna hautua 5 minuuttia.
Poista kanoista paksuin nahka. Lisää kananpalat ja anna hautua hiljalleen ilman kantta 1,5-2 tuntia tai kunnes liha irtoaa luista.
Nosta kanat pois kastikkeesta ja nyhdä niistä lihat irti kahden haarukan avulla. Laita lihat takaisin kastikkeen joukkoon ja kuumenna.

Ihan kirjaimellisesti en kirjan ohjeita noudattanut, koska pistin hampurilaisten sisään punakaalin sijaan coleslawta, marinoitua punasipulia, chili-valkosipulikastiketta, rucolaa sekä fetajuustoa. Marinoitujen punasipulien ohje oli samaisesta kirjasta, ja tämä oli kyllä erittäin hyvä ohje, jota tulen varmasti käyttämään uudestaankin.

 Marinoidut punasipulit



1 punasipuli
1 valkosipulinkynsi ohuina viipaleina
1 rkl valkoviinietikkaa
puolikkaan sitruunan mehu (vajaa 2 rkl)
½ dl oliiviöljyä
1 tl vahvaa sinappia
suolaa
pippuria

Leikkaa punasipuli ohuiksi renkaiksi. Marinoi sekoittamalla kaikki aineet sekaisin ja anna levätä vähintään puoli tuntia. Mitä pidempään sipuleita marinoit, sitä pinkimpi väri. 


Hampurilaiskastikkeen tein ihan yksinkertaisesti kermaviilistä ja Tannisen Savustetusta chili-valkosipulihillokkeesta. Sopi erittäin hyvin hampparin väliin.


Coleslawta en tällä kertaa jaksanut itse tehdä, vaan käytimme Grillimaisterin valmista salaattia. Joka on kyllä valmistuotteeksi ihan hyvää! 

Kyllä kelpasi sateista sunnuntaita vietellä oman vatsan vieressä sohvalla maaten! ;)


Koivurannan keittokirjat:
(jo testatut viivattu yli)

 1. Kiireisen kokkaajan kekkerikirja
2. Pullakirja
3. Joulun perinteiset herkut
4. Laihdu ilman nälkää
5. Pieni ranskalainen keittokirja
6. Elämäniloisia ruokia Louisianasta ja Meksikosta
7. Glorian paras ruokakirja
8. Talven juhlia
9. Lahjoja keittiöstä
10. Kesän juhlaa
11. Jälkiruokakakut ja hedelmäpiiraat
12. Purkissa! makuja arkeen, juhlaan ja lahjaksi
13. Pipsan keittiössä
14. Oivallusten keittokirja
15. Pizza Paradiso
16. Kotikokin parhaat leivontaohjeet
17. Perunaherkut
18. Ruokaöljyt
19. Suloiset suolaiset
20. Unelmien jäätelöherkut
21. Parhaat leivonnaiset
22. Kutsut kotona
23. Joka kodin keittokirja
24. Kodin hyvä arki
25. Lastenkutsut
26. Hillot, hyytelöt ja marmeladit
27. Leivo itse hyvää leipää
28. Karpin ateriakirja 2
29. Kiireisen arjen kotiruokakirja
30. Pataruokia
31. Kotilieden iso leivontakirja
32. Pala kakkua - ja paljon muuta
33. Nils-Emilin herkut
34. Texmex alusta alkaen
35. Leivän juurilla
36. Pirkan parhaat ruokaohjeet
37. Kotilieden suuri keittokirja
38. Karppaus - Välimeren ruokaa
39. Lohta arkeen ja juhlaan
40. Lempileivonnaiset
41. Leivinuunit ja uuniherkut
42. Kiireisen kokkaajan keittokirja
43. Makeat ja suolaiset muffinit
44. Kotilieden suuri juhlakirja 
 45. Katukeittiö - parempaa roskaruokaa  
46. BBQ Kuuma grillikirja 
47. Grillatun kera  
48. Silliä ja silakkaa - UUSI

4 kommenttia:

  1. Tykkään tuosta Katukeittiö kirjasta, se on ihana! Vielä en ole kerennyt kokeilemaan sieltä mitään, mutta nyhtökana on kyllä ollut jo moneen kertaan mielessä. Ja nämä burgerisi, näyttävät taas ihan täydellisiltä!! Marinoitu punasipuli on ihan parasta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin tykkään tosi kovin siitä Jennin kirjasta. Kaikki ohjeet on sellaisia mitä voisi testata. Ja kuvat on kauniita, ihan pelkästään jo niitä on kiva tuijotella! :)
      Marinoitu punasipuli on tosi hyvää. Miksiköhän sitä vaan tulee tehtyä niin harvoin. Piristäisi tosi paljon ihan perussalaattiakin.

      Poista
  2. Just ajattelin tulla kurkkaamaan, että löytyisköhän sulta marinoitujen punasipulien ohjetta... Ei tarvinnut kauaa etsiskellä. :) Mä oon ihastunut meidän lähi-citymarketin salaattpuffetin marinoituun punasipuliin, mutta tulee niin hemmetin kalliiksi käydä hakemassa sieltä salaattia joka päivä, niin täytyy välillä tehdä itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyyhän täältä! :) Tämä Jennin ohje oli mun mielestä tosi hyvä. Ei tullut liian etikkaisen makuisia sipuleita. Löytyy myös toinen ohje: http://nannenturinat.blogspot.fi/2013/11/hampparipaiva.html
      Nää oli mun mielestä hivenen vahvemman makuisia.

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)