tiistai 12. marraskuuta 2013

Synttärihumua & kakkustelua

Meidän rakkaista rakkain Jimi-pappasti täytti tänään 9-vuotta!! Eikä suotta! :)
Yhtä lisävuotta juhlistettiin kakkujen kera; eläimille omansa & ihmisille omansa. 


Synttärisankarin oma kakku koostui maksalaatikosta & yhdeksästä nakista. Lisäksi kakkuun oli tehty pursotuksia majoneesista, mutta Tyyne-kisu oli ehtinyt suurimman osan jo nuolla pois ennen kakun tarjoamista Sankarille!! 


 Kaksijalkaisten kakku oli ihana suklaa-appelsiinikakku, ohje löytyi Tarun taikakakut -blogista.
Minun kiireessä tehdyt pursotukset tosin eivät ihan vastaa Tarun tekemiä hienoja pursotuksia, mutta pääasiahan oli se, että kakku oli ihan taivaallisen hyvää!! :)


Appelsiini-suklaa täytekakku


3 munan täytekakkupohja (20 cm vuokaan)

Kakun välissä oli ihan raikas appelsiinitäyte:
2 dl vispikermaa
200 g sitruunatuorejuustoa
1 appelsiinin kuori raastettuna
½ appelsiinin mehu
1/3 dl vaniljakreemijauhetta
½ dl sokeria

Vatkaa kerma, lisää loput ainekset vaahdon joukkoon.
Leikkaa kakku kolmeen osaan ja laita täytettä väleihin.

Ja kakun päällä ihana, suussasulava suklaakerma:
4 dl vispikermaa
4 rkl tomusokeria
4 rkl tummaa kaakaojauhetta

Vatkaa kerma ja sihtaa samalla joukkoon sokeri ja kaakaojauhe.
Levitä suklaakerma kakun päälle ja koristele esim. säilykemandariiniviipaleilla.




Synttärisankari itse ei ollut kovin kuvauksellisella tuulella! :)
Tai yleensäkään sisällä ei kovin hyviä kuvia eläimistä saa, mutta nyt oli Jimi jo ilmeistä päätelleen päättänyt että minuahan ei tänään kuvata! Päättäväinen vanhaherra! <3


Ja vesisateessa lenkkeilyn jälkeen on hyvä ottaa vielä palanen kakkua ja vain olla & löhöillä loppuilta!! <3 Joskus näinkin.

12 kommenttia:

  1. Hurjan paljon onnea ja rapsutuksia päivänsankarille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jimi kiittää onnitteluista ja rapsutuksista!! <3

      Poista
  2. Hyvät herkut ja herra arvonsa tunteva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on vanhemmiten niin oman arvonsa tunteva herrasmies! Mutta niinhän sen kuuluu ollakin! <3

      Poista
  3. Palijon Onnia syntymäpäiväsankarille! <3 <3

    VastaaPoista
  4. Onnet Jimpulle vielä tätäkin kautta! <3

    VastaaPoista
  5. Onnea Jimille! Niin mahtava toi hänen kakku! Kävin sitä jo eilen katsomassa, mutta tulin siitä vielä tänäänkin niin iloiseksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyyhän sitä koirankin oma kakku saada! <3

      Poista
  6. Myöhästyneet onnittelut!:) Meillä täytettiin 14. päivä täydet 10.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!!
      Ja onnea sinnekin koiruudelle!! <3
      10-vuoden ikä on todella mahtava saavutus!! Toivottavasti meilläkin juhlittaisiin vielä ensi syksynä kymppisynttäreitä... Aina ei siltä näytä että enää niitä saataisiin juhlia. Mutta mennään päivä kerrallaan ja iloitaan jokaisesta yhteisestä hetkestä!! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)