tiistai 6. elokuuta 2013

Ylikypsää possun grillikylkeä olut-bbq kastikkeella

Kesälomalla kun ei millään jaksa lähteä käymään kaupassa (johon on niinkin pitkä matka kuin 10 kilometriä), niin on hyvä hetki tyhjätä pakastinta ja tehdä ruoka just sen mukaan mitä jääkaapista ja pakkasesta löytyy. Eilen siis syötiin pakastimesta löytynyt grillikyljen palanen! :)
Olut-bbq-kastikkeen ohje on Kääpiölinnan köökistä napattu. Tein tosin vain puolikkaan satsin, koska lihaa oli sen verran vähän. Aika jännää miten kastikkeen maku vaihtuu, kun se saa poreilla hellalla sen puolisen tuntia. Kun olin saanut kaikki ainekset kattilaan, maistoin sitä ja mietin että ei vitsi mitä taas tuli tehtyä. Mutta kun kastike oli poreillut jonkun aikaa, alkoi sen todellinen, erittäin hyvä maku tulla esille. Tätä teen varmasti uudelleenkin ja kokeilen nimenomaan sen nyhtöpossun kaverina.

Ylikypsä possun grillikylki

possunkylkeä (meillä oli n. 800 g)
vasinkanfondia
oliiviöljyä
valkosipulia

Laita possunkylki vuokaan, tee fondista ja öljystä marinadi (fifty-fifty), joka peittää lihat. 
Laita sekaan muutama valkosipulin kynsi ja anna hautua 100 asteisessa uunissa. Meillä liha hautui siellä n. 6 tuntia. 
Leikkaa liha siivuiksi, ja laita marinoitumaan bbq-kastikkeeseen pariksi tunniksi. 
Grillaa lihaan rapea pinta, sivele samalla bbq-kastikkeella grillauksen aikana.



Olut-bbq-kastike

1 sipuli silputtuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
½ tlk tomaattipyrettä (35 g)
15 g voita
½ plo olutta
0,5 dl fariinisokeria
1,5 tl sinappia
0,25 dl punaviinietikkaa
1 rkl sitruunamehua
0,5 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
1 pieni chili hienonnettuna
1 rkl worchestershire-kastiketta

Kuullota sipulit ja tomaattipyre voissa.
Lisää loput ainekset ja kiehauta kastike.
Anna kastikkeen kiehua hissukseen 30-45 minuuttia.



Lihan lisäksi söimme uunikasviksia. Äiti antoi omalla maalla kasvattamiaan kesäkurpitsoja niin reilusti, että nyt on niitä käytettävä kaikkiin mahdollisiin ruokiin! :)

Uunikasvikset


n. 300 g perunoita
3 sipulia
1 iso kesäkurpitsa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
balsamicoa
rosmariinia

Kuori sipuli ja pese perunat. Lohko perunat ja kesäkurpitsat suunnilleen samankokoisiksi paloiksi, sipuli saa jäädä vähän isommaksikin. Sekoita joukkoon öljy ja mausteet. Levitä kasvikset leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Kypsennä 225 asteisessa uunissa n. 20 minuuttia.


Nyt oli Hellmann'sin chilimajoneesin seurana myös saman tuoteperheen valkosipulimajoneesia. Eikä kyllä pettänyt tämäkään odotuksia! Nam!! :)


5 kommenttia:

  1. Olut-bbq-soosia on pakko kokeilla seuraavaksi nyhtöpossulle. Se kuulostaa hyvälle.:) Hellmann'sin maustetuista majoneeseista tykätään meilläkin.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sit taas menee seuraavaksi kokeiluun se whiskey-cola bbq-kastike! :)
      Hellmannsin majoneesit on kyllä ihan huippuhyviä!! Hinta-laatusuhde kohtaavat erinomaisesti.

      Poista
  2. On kyllä uskomatonta, miten tuon kastikkeen maku muuttuu keitettäessä. Ihan sama reaktio oli mullakin, kun kastiketta tein ensimmäisen kerran :) Hyvä, etten heti kaatanut soosia menemään. Kun sekaan sekoittaa ylikypsän possun ja antaa olla seuraavaan päivään, niin maku muuttuu entisestään. Eikä ollenkaan huonompaan suuntaan.

    VastaaPoista
  3. Niin ja piti niistä hodarisämpylöistä kertoa vielä sen verran, että tuo pikkumies tykästyi niihin het kunnolla. Yleensä ei kauheasti leivästä piittaa, mutta niitä söisi vaikka kuinka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy kyllä kokeilla seuraavaksi sitä soossia kunnon nyhtöpossun kanssa. Toimi jo niin hyvin grillikyljenkin kanssa.

      Pikkumiehellä on hyvä maku! :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)